Viikko enää!

Parin viikon hiljaiselon jälkeen sain itsestäni niskasta kiinni. Aina oli mukamas kiireitä, sateita tai muuta parempaa tekemistä (lue: jalkapallon EM-kisat tai PS3). Perjantaina oli kuitenkin juhannusaatto ja kaikki taivaan kappaleet kohdillansa. Tai no, tietenkin olin unohtanut puolet tavaroistani kotiin, joiden joukossa myös sykevyöni. Eli täysin ilman mitään apuja tai käsijarruja sinkoiduin intoa täynnä Aaslaluodon ankarille erikoiskokeille.

Kuten odotettavissa olikin, pidin alusta lähtien liian kovaa vauhtia. Pohkeeni kiukustuivat tästä ja muutaman kilometrin jälkeen olikin pysähdyttävä lepyyttämään heitä. Muuten meno olikin oikein mieluisaa ja saariston maalaismaisemat tekivät kaikkensa aistejani miellyttääkseen. Ihmisiäkin näin muutaman, juhannustunnelmissa tuntuivat olevan. Ja ystävällisiä. Heidän reaktiostaan päätellen hikinen lenkkeilijä ei ole jokapäiväinen näky. Toisaalta en minäkään jokapäivä näe keski-ikäisiä miehiä pellonlaidassa nauttimassa virvokkeita. Kivasti kuitenkin kannustivat ja taisin ohimennen luvata juosta kotimatkan erään herran piikkiin. Mitenköhän se onnistuisi?

Matkaa lenkille tuli noin 12-13 km ja aikaa meni 1h 05min.


View Larger Map

Ei kommentteja: