Tiistai-illalla oli salibandytreenit. Puolitoista tuntia sykähtelyä ja pallon pomppimista. Mielenkiinnosta otin mukaani t4:ni, jotta saisin vähän osviittaa treenien rasitustasosta. Ja olihan se aikamoinen. TE 4.3, Keskisyke 152, Huippusyke 197 ja 1287 poltettua kcalia.
Keskiviikko olikin huilipäivä. Löhöilin sohvalla ja lueskelin perjantain tenttiin. Torstaina pääsin taas vauhtiin, kun illalla oli treenipeli. Tarkempia statseja ei tiedossa, kun en uskaltanut ottaa leluani mukaan. Kovaa mentiin ja kahden erän jälkeen alkoi vähän piiputtamaan. Seurauksen jumiutuneet jalat perjantaina. Lauantaina otin vähän rauhallisemmin ja suhaisin pienen kävelylenkin jalkojen parantumisen toivossa. 5-6km, 55min, Keskisyke 130, Huippusyke 145, 585 kcal, vapautetut pohkeet ja todella hyvä mieli. Herkkuviikko.
Tämä viikko alkoi suhteellisen samaan tahtiin. Väsy alkoi vallata työpäivän jälkeen uhkaavasti, joten oli pakko päästä liikkeelle. Pienen härnäämisen jälkeen sain myös Leca-harkkopohkeisen MLK:n mukaan juoksemaan/hiihtämään. Päätettiin sääliä hänen pohkeitaan ja otimme suht' rauhallisesti. Mitään virallista reittisuunnitelmaa meillä ei ollut, mutta mielestäni löysimme taas yhden hyvän todisteen Turun monipuolisesta tarjonnasta.
Näytä suurempi kartta
- Matka: 11+km
- Kokonaisaika: 1h 13min,
- Training effect: 2.7
- Energian kulutus: 892kcal
- Keskisyke: 138
- Huippusyke: 159
ps. Sunnuntaina selvisi Super Bowl -joukkueet. New England voitti San Diegon ja New York Green bayn. Loppuottelusta tulee varmasti huikea, kun New England on tällä kaudella laittanut melkeimpä kaikki ennätykset uusiksi, esimerkiksi 18-0-0 voittotilasto, ja NY:lla on huima vire vieraspeleissä. Olikohan se nyt jo 10 voitettua vieraspeliä putkeen. Huumannostatusta täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti