miksei sitten kotimaisesta sähkökitaramusiikista. Radiosta on jo vuosia tuupattu ulos "tuoretta" rockia ja ne ovat enemmän tai vähemmän kuulostanut minun korvaani kertakäyttötavaralta tai turhanpäiväisiltä. Ehkä muutama yksittäinen kappale silloin tällöin on särähtänyt kivasti, mutta harva uuden polven rockresiina on saanut minua kyytiinsä pitkässä juoksussa.
Oma suhtautumiseni ja tottumukseni musiikkiin on vuosien varrella pysynyt varsin stabiilina ja nyt iän myötä tunnistan joissain kappaleissa jo nostalgiahenkeä. Tietoisesti jämähtämisen välttämiseksi olen kuitenkin yrittänyt olla avoin ja vastaanottava niin uusille virtauksille kuin vanhoille veteraanitason yhtyeille. Tästä huolimatta en ole kokenut mitään sen ihmeellisempiä mielenkiinnon heräämisiä. Oloni muodostui jopa hieman turhauttavaksi. Mutta nyt, ilokseni ja ihmetyksekseni, olen kuitenkin viime kuukausina alkanut hymistä muutaman "uuden sukupolven" yhtyeen säveliä. Ensimmäinen näistä on Uniklubi ja toinen 51koodia. Molemmat näistä olivat minulle aluksi ns. teinityttöjen rahastus -koneita. Nyt joko he ovat petranneet tai sitten minun sisäinen teinityttö on heräänyt. Aivan sama, minä nautin ja se on tärkeintä. Ensimmäiseen en ole vielä ehtinyt radiosoittoa tarkemmin tutustua, joten siitä ei vielä sen enempää. Jälkimmäisen kohdalla on tullut nyt muutos.
En muista tarkkaa vuosilukua tai hetkeä, kun kuulin ensimmäisen kerran 51koodista. Sen kuitenkin muistan, että ensimmäiset ajatukset liittyivät yhtyeen nimeen. Tuona ajanjaksona listoilla pyöri todella paljon vastaavanlaisia numero-merkkijono- tai merkkijono-numero -yhdistelmiä bändien nimissä. Tai ainakin näin muistelisin. Jokatapauksessa ajatukseni oli, että "taas yksi näistä erikoisen nimen turvin huomiota hakevia bändejä ilman varsinaista potentiaalia". Paitsi, että se nimi ei ollut sittenkään niin erikoinen. Sittemmin on mieleni muuttunut. Vuosien varrella nämä Joensuun ukot ovat tehneet sellaisia biisejä, joita hyräillessäni en tiennyt niiden esittäjää. Ja yllätys oli aikamoinen tajuttuani asian laidan katsellessani Tuuliajolla 2006 -dokumenttielokuvaa. Pojillahan on aika väkevä soundi ja muutenkin mahtava meininki meneillään. Korvani herkistyivät ja siitä asti olen höristänyt niitä heidän kohdallaan entisestään.
Tämän vuoden helmikuussa 51koodilta ilmestyi uusi albumi Mustat sydämet. Vaikka en aluksi sitä noteerannutkaan, on tässä kevään mittaan radiosta taas kuullut tuttuakin tutumpaa säveltä kerta toisensa jälkeen. Levyltä on nyt irrotettu (ainakin) kolme sinkkua: Mustat sydämet, Tulimeri ja Lasimaailma. Helvetin kovia biisejä, anteeksi kielenkäyttöni. Rehellistä suomalaista räimettä herkällä tatsilla ja kauniilla laulannalla. Laulaja-Hannun ääni on mielestäni paremmassa kunnossa kuin koskaan. Rumpuja hakataan oikein tunteella. Kitara- ja bassosoundit jytisevät väkevästi ja sopivan aggressiivisesti. Parhautta tällä pelikentällä. Lopullista tuomiota en 51koodista vielä uskalla antaa, mutta eilen hankin sekä edellisen Rautaiset linnut että tuon Mustat sydämet levyt. Muutaman kuuntelukerran kokemuksella voin jo sanoa, että Mustat sydämet on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Kannattaa siis laittaa bändin nimi korvan taakse ja suunnata keikalle. Näissä pojissa on mitä todennäköisimmin suomirockin tulevaisuus. Turkulaiset keikkajärjestäjät, VALOT PÄÄLLE!
51koodia - Kotisivu - MySpace
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti