Paussin jälkeen

Kolmen viikon treenitauko on nyt takana. Alunperin tauon piti kestää vain yhden viikon, mutta sateiden ja yleisen sähläyksen tuloksena sattui pikku venahdus. Toisaalta ei tätä hommaa saa liian vakavasti ottaa ja välillä on kiva löysäillä. Noina kolmena viikkona onkin tapahtunut vaikka mitä mukavaa. Oli rämisevää Ruisrockkia, työntäyteistä matkalaukkuelämää ja ihaninta ihanaa mökkiviikonloppua. Voi kun aina olisi näin leppoisaa ja yksinkertaista. Mutta "ei, en elättele kuvitelmia,
on arjen koura kova kohtaan keltanokkia" lauloivat Tornion pojat jo taannoin ja on aika palata epänormaaliin arkirytmiin.

Pienen kesäisen lannevanteen kehittäneenä tepostelin eilen lenkkipolulle. Turvallisuuden kaipuussa päädyin jälleen kerran Urheilupuiston kehälle. Päätin aloittaa urakan varovaisesti ja tilannetta tarkkaillen juoksemalla ainoastaan neljä kierrosta. Juoksu tuntui taas juoksulta, siltä miltä sen olettamani mukaan pitäisikin tuntua. Helpolta ja rauhoittavalta. Mielelle jäi tilaa muistella lämmöllä viime loppuviikon unenomaisia tapahtumia. Vääjäämättä lenkin jälkitunnelmissa heräsi myös ajatus toisen puolimaratonin juoksemisesta tänä kesänä. Täytyypä kartoittaa vaihtoehtoja...
  • Matka: 7km
  • Kokonaisaika: 37min
  • Training effect: 3.9
  • Energian kulutus: 656kcal
  • Keskisyke: 161
  • Huippusyke: 183

Lopuksi vielä klassikkopätkä Julmahuvilta. Silmät auki erityisesti pashaistien kohdalla!

Ei kommentteja: