Taas olen unohtanut päivittää tätäkin. Ei taida olla mun juttu tämä blogaus sittenkään. No pidetään silti blogi päällä, jos vaikka inspiroituisi joskus.
Sitten viime päivityksen sportin saralla on tapahtunut seuraavaa:
- Hiihtokausi koki ikäviä takaiskuja niin liian kylmien kelien kuin laiskuuden muodossa. Kauden kokonaissaldo oli 195km, mikä ei päätä huimaa.
-Salibandy kausi takkusi vielä pahemmin ja motivaatiota piti hakemalla hakea koko kevätkauden ajan. Pelaamisen jatko on vieläkin mietinnässä.
-Juokseminen alkoi säbäkauden loputtua ja hyvin alkoikin. Kivasti meni pari kuukautta kunnes tuli viikon loma ja sen jälkiväsy :D Paavon puolikas taittui +30 asteessa aikaan 2.07.jotain ja taas harmitti.
Mikäli tästä on jotain näin jälkikäteen opittavissa niin kompastuskivenä on selvästikin kärsivällisyyden puute. Hommat jää ikäänkuin puolitiehen kun mielenkiinto siirtyy jo seuraavaan haasteeseen. Pitäisi priorisoida asioita paremmin ja jättää epäolennaisia juttuja pois. Ilmeisemmin kaikkea ei voi saada nykyisellä elämänrytmillä. Tunnit ja päivät yksinkertaisesti loppuvat kesken tai vaihtoehtoisesti en olisi koskaan kotona rakkaitteni vieressä. Otanko opiksi ja suostun jonkinasteiseen suunnitelmallisuuteen?
Uudet kujeet
Jo meni syys ja näppäimistöni on levännyt taas turhankin kauan. Aina näin vuoden vaihteessa ihmisillä on tapana tehdä jonkinlaista tilinpäätöstä, suunnitella tulevaa ja kenties asettaa joitakin tavoitteita, joita myös uudenvuodenlupauksiksi kutsutaan. Minulla tämä ajatustyö on vielä pahasti kesken, mutta joitakin aihioita on jo olemassa. Niistä ehkä lisää hieman myöhempänä.
Lupailujen listaamisen sijaan mielessäni pyörii mietteet hiihtämisestä. Viime talven innostus on kantanut tällekin talvelle ja toistaiseksi takana on himpun vajaat 50km sivakoitua väylää. Ei tarpeeksi, mutta riittävästi. Motivaatiokimmokkeeksi olemme parin ystävän kesken perustaneet km-seurantataulukon, jossa vertailemme saavutuksiamme ja naljailemme toisiamme parhaaseen peruskoululaiseen tyyliin. Mitä enemmän kilometrejä, sen pidempi tietenkin.
Minulle ongelmallista hiihtämisessä on vauhdin hallinta. Kuten taannoin juoksemisen kanssa, suksillä vauhtini on liian kovaa ja tuloksena tynkälenkit sekä rypevä ruumis. Näkemykseni ja tuntemukseni mukaan hiihtämisessä on tarkoitus edetä rivakasti posket viimasta punaisena. Etenemisen tuntu täytyy olla. Muuten kyllästyn tai luulen kyllästyväni. Tosiasiassa en kyllästy. Mutta yksin hiihtäessäni en pysty verkkaiseen menoon, tekniikkapaketti hajoaa vähitellen ja voimat on totally loppu viimeistään kymmenen kilometrin jälkeen. Miten siis lähestyä tätä uuvuttavaa oravanpyörää?
Ensisijaisena apuvälineenä olen käyttänyt käsijarrua, joka myös Pieruna tunnetaan. Pieru on ystäväni, hiihtomentorini ja pitovoiteeni. Hän joko osaa hallita vauhtinsa tai on sopivasti huonommassa kondiksessa, mutta oleellista on se, että hänen takanaan hiihtäessäni vauhtini pysyy kurissa. Vaikkakin välillä tulee kannoille koputeltua. Miksi en siis onnistu samassa yksin suihkiessani? Voiko hidastelua opetella ja pitäisikö edes? Aina ei ole Pierua jarruttamassa, joten täytyy keksiä muita keinoja niin tekniikkaan kuin taktiikkaan.
Pierun vinkistä olen yrittänyt pidentää luisuani ja näin pidentää potkuvälejä rauhoittumisen toivossa. Muutama sata metriä se onnistuukin, mutta ajatusteni karatessa muualle herään taas räkäposkella ja pää Kirvesniemesmäisesti kainalossa. Ongelmaan ei ole auttanut edes slovarisoittolista iPodissa. Asiaa kotimatkoilla ja -sohvalla mietittyäni olen päättänyt vaihtaa pidentää vetoja. Tähän mennessä olen suunnannut ladulle aina 7,5-10km tai 45-60min tavoiteaihio juomapullon tilalla. Nyt tavoitetta täytyy nostaa selvästi ja toivon oppivani oikeaan tempoon muutaman virhekerran jälkeen. Eli nopeasti summattuna, uudet aihioarvot olkoon 10-15km ja 60-90min. Pidemmät suoritusajat altistavat luonnollisesti väsymiselle ja toistoihin puutumiselle. Täytyy siis saada vaihtelua suorituksen sisälle ja sen voisi aloittaa opiskelemalla Harrin oppitunneilla: Mogren-, Wassberg- ja Kuokka-tekniikat.
Eli näillä mennään ja katsotaan mikä on tulos seuraavan kerran jälkeen...
Lupailujen listaamisen sijaan mielessäni pyörii mietteet hiihtämisestä. Viime talven innostus on kantanut tällekin talvelle ja toistaiseksi takana on himpun vajaat 50km sivakoitua väylää. Ei tarpeeksi, mutta riittävästi. Motivaatiokimmokkeeksi olemme parin ystävän kesken perustaneet km-seurantataulukon, jossa vertailemme saavutuksiamme ja naljailemme toisiamme parhaaseen peruskoululaiseen tyyliin. Mitä enemmän kilometrejä, sen pidempi tietenkin.
Minulle ongelmallista hiihtämisessä on vauhdin hallinta. Kuten taannoin juoksemisen kanssa, suksillä vauhtini on liian kovaa ja tuloksena tynkälenkit sekä rypevä ruumis. Näkemykseni ja tuntemukseni mukaan hiihtämisessä on tarkoitus edetä rivakasti posket viimasta punaisena. Etenemisen tuntu täytyy olla. Muuten kyllästyn tai luulen kyllästyväni. Tosiasiassa en kyllästy. Mutta yksin hiihtäessäni en pysty verkkaiseen menoon, tekniikkapaketti hajoaa vähitellen ja voimat on totally loppu viimeistään kymmenen kilometrin jälkeen. Miten siis lähestyä tätä uuvuttavaa oravanpyörää?
Ensisijaisena apuvälineenä olen käyttänyt käsijarrua, joka myös Pieruna tunnetaan. Pieru on ystäväni, hiihtomentorini ja pitovoiteeni. Hän joko osaa hallita vauhtinsa tai on sopivasti huonommassa kondiksessa, mutta oleellista on se, että hänen takanaan hiihtäessäni vauhtini pysyy kurissa. Vaikkakin välillä tulee kannoille koputeltua. Miksi en siis onnistu samassa yksin suihkiessani? Voiko hidastelua opetella ja pitäisikö edes? Aina ei ole Pierua jarruttamassa, joten täytyy keksiä muita keinoja niin tekniikkaan kuin taktiikkaan.
Pierun vinkistä olen yrittänyt pidentää luisuani ja näin pidentää potkuvälejä rauhoittumisen toivossa. Muutama sata metriä se onnistuukin, mutta ajatusteni karatessa muualle herään taas räkäposkella ja pää Kirvesniemesmäisesti kainalossa. Ongelmaan ei ole auttanut edes slovarisoittolista iPodissa. Asiaa kotimatkoilla ja -sohvalla mietittyäni olen päättänyt vaihtaa pidentää vetoja. Tähän mennessä olen suunnannut ladulle aina 7,5-10km tai 45-60min tavoiteaihio juomapullon tilalla. Nyt tavoitetta täytyy nostaa selvästi ja toivon oppivani oikeaan tempoon muutaman virhekerran jälkeen. Eli nopeasti summattuna, uudet aihioarvot olkoon 10-15km ja 60-90min. Pidemmät suoritusajat altistavat luonnollisesti väsymiselle ja toistoihin puutumiselle. Täytyy siis saada vaihtelua suorituksen sisälle ja sen voisi aloittaa opiskelemalla Harrin oppitunneilla: Mogren-, Wassberg- ja Kuokka-tekniikat.
Eli näillä mennään ja katsotaan mikä on tulos seuraavan kerran jälkeen...
Rymistellen 2010
Reilu vuosi on kulunut ja taas koittaa aika aamenen. Rantakivetys, puolialaston kuusikko ja nyrkkeilyhanskat kohtaavat jälleen, järjestyksessä kolmannen kerran. Ulkopuolisen näkökulmasta ajatellen pikkuhauska iltapäiväpuhteemme poikien kanssa toisiamme hakaten kuulostaa suhteellisen älyttömältä, idioottimaiselta. Ja sitähän se kaikessa neroudessaan onkin. Käytäntö on kuitenkin toinen ja lähes mahdoton selittää niin, että ulkopuolinen voisi siihen samaistua ja ymmärtää sen viehätyksen.
Ruumistasi särkee ja heikottaa edellisen illan keskusteluista. Uusi päivä on koittanut ja aamupala myllertää vatsassa. Mieltä askarruttaa, että tuleeko tästä enää mitään. Samalla saariston kesä lumoaa ja lämmin lounaistuuli käy rantakivien kautta paljaalle kehollle. Huojentavaa huokaisua ei kuulu, mutta tiedät sen tapahtuneen. Minuutti minuutilta olo kuitenkin kevenee. Tunnet olevasi yhtä luonnon kanssa ja suuntaat kohti rantaviivaa. Kuten myös ystäväsi ympärilläsi ja hiljenette. Jokainen tietää mitä tulee tapahtumaan.
Kehosi valtaa adrenaliini. Pitkä odotus on ohi, mutta viimeiset minuutit tuntuvat vuoden rinnalla ikuisilta. Saat hanskat ja asetat ne suojelemaan kämmeniäsi. Pyydät kaveria kiristämään nauhat ja tapahtuu jotain peruuttamatonta. Tajuat, että on herättävä tai luovutettava. Vaistomaisesti alat etsiä vastustajasi heikkoja kohtia ja keinoja millä selviytyä ottelusta voittajana. Mulkoilet ja mittailet häntä. Unohdat kaiken muun ympärilläsi ja keskityt. Keskityt satuttamaan ystävääsi enemmän kuin hän satuttaa sinua. Jokatapauksessa sattuu, mutta sitä ei ole aikaa miettiä. Sillä jos siihen sortuu, on luovuttanut.
Aivan, älyttömältähän se kuulostaa näin luettunakin. Ehkä se salaisuus piileekin siinä absurdissa asetelmassa, että ympärillä ovat parhaat ystäväsi ja nyt sinun on unohdettava kaikki tunteet ja keskityttävä heidän tuhoamiseen. Kysymys kuuluukin siis, että kuinka kovaa olet valmis lyömään ystävääsi? Onneksi pillin soitua tiedät asetelman palautuvan normaaliiksi.
Jälkitunnelmia ensi viikolla...
Ruumistasi särkee ja heikottaa edellisen illan keskusteluista. Uusi päivä on koittanut ja aamupala myllertää vatsassa. Mieltä askarruttaa, että tuleeko tästä enää mitään. Samalla saariston kesä lumoaa ja lämmin lounaistuuli käy rantakivien kautta paljaalle kehollle. Huojentavaa huokaisua ei kuulu, mutta tiedät sen tapahtuneen. Minuutti minuutilta olo kuitenkin kevenee. Tunnet olevasi yhtä luonnon kanssa ja suuntaat kohti rantaviivaa. Kuten myös ystäväsi ympärilläsi ja hiljenette. Jokainen tietää mitä tulee tapahtumaan.
Kehosi valtaa adrenaliini. Pitkä odotus on ohi, mutta viimeiset minuutit tuntuvat vuoden rinnalla ikuisilta. Saat hanskat ja asetat ne suojelemaan kämmeniäsi. Pyydät kaveria kiristämään nauhat ja tapahtuu jotain peruuttamatonta. Tajuat, että on herättävä tai luovutettava. Vaistomaisesti alat etsiä vastustajasi heikkoja kohtia ja keinoja millä selviytyä ottelusta voittajana. Mulkoilet ja mittailet häntä. Unohdat kaiken muun ympärilläsi ja keskityt. Keskityt satuttamaan ystävääsi enemmän kuin hän satuttaa sinua. Jokatapauksessa sattuu, mutta sitä ei ole aikaa miettiä. Sillä jos siihen sortuu, on luovuttanut.
Aivan, älyttömältähän se kuulostaa näin luettunakin. Ehkä se salaisuus piileekin siinä absurdissa asetelmassa, että ympärillä ovat parhaat ystäväsi ja nyt sinun on unohdettava kaikki tunteet ja keskityttävä heidän tuhoamiseen. Kysymys kuuluukin siis, että kuinka kovaa olet valmis lyömään ystävääsi? Onneksi pillin soitua tiedät asetelman palautuvan normaaliiksi.
Jälkitunnelmia ensi viikolla...
Lenkkipolkuja @ Halikko as.
Sainpas kasattua kaikki Halikon aseman juoksulenkit samalle kartalle. Melkein kaikki on tullut jo testattua useampaan otteeseen ja hyviksi todettu. Tällä hetkellä kunto on hieman retuperällä ja kun Ruisrääkki siintää enää muutaman viikon päässä, tarkoitus olisi nykäistä loppukiri. Toivon mukaan muistan myös päivitää päiväkirjaa myös tänne.
Näytä Aseman lenkit suuremmalla kartalla
Eilen tuli väkisteltyä tuo Wiurila-Koivukuja 2 -reitti noin 50 minuuttiin.
Näytä Aseman lenkit suuremmalla kartalla
Eilen tuli väkisteltyä tuo Wiurila-Koivukuja 2 -reitti noin 50 minuuttiin.
Pomo + oppipoika = Kylmät väreet
ps. Uu-jee, tämä olikin näköjään 100. postaus! Antaa hieman vääristyneen kuvan aktiivisuudesta, mutta merkkipaalu silti!
Lipsuipas
Oli Isohärjänmäen kiitorata sen verran mukavasti jäässä tänään, että suorite jäi yhteen iisitempoiseen kierrokseen. Muuten olis tullut matadorista kevään viimeinen lajissaan. Mahtoikohan sesonki olla tältä vuodelta tässä?
HCR lähestyy, kuten juoksustressikin...
HCR lähestyy, kuten juoksustressikin...
Luikkareilla ei lipsu.
Ilmeisesti on ikää tulossa. Vai miten pitäisi tulkita sitä, että kuuntelen parhaillaan Tapio Rautavaaraa, unelmoin mökkiviikonlopusta ja hiihtämisestä, vaikka pitäisi töitä tehdä? Noh, pikainen avautuminen toivon mukaan auttaa asiaan ja palauttaa työinnon.
Talviloma meni aurinkoisesti Vuokatin rinteillä ja, ylläri-pylläri, laduilla. Harhauduin Sotkamossa Piipposen Intersporttiin ja käteen tarttui Salomonin 8X -luistelusuksipaketti. Hienosti kulkevat, ei käy valittaminen. Kolmen päivän aikana kertyi taivalta noin 30km ja intoa täynnä kotipuoleen lähiladut mielessä. Vaikka lämpölukemat täällä etelämmässä ovatkin hiihtoa ajatellen vähemmän suosiolliset, illalla on onneksi vielä muutama pakkasaste mittarissa. Ja täytyyhän ne käyttää hyväksi.
Eilen tuli käytyä paikallisella lähipurkkarilla iltavedolla Stam1nan tahdissa. Mittaa tälle hairahdukselle tuli 7,8km (3 X 2,6) ja aikaa kului arviolta 35 minuuttia (Viimeinen atlantis, kappaleet 1-9). Purkkari oli kaiken kaikkiaan todella hyvässä kunnossa, eikä valitettavaa juurikaan löydy. Takakaaren ylämäessä oli hieman jäistä siivua, mutta siitä en viitsi edes mainita, koska eletään jo näin myöhäistä kevättä. Lähtiessäni huomasin ilokseni, että purtsi on valaistu klo 22 asti, joten tässähän on kausi vasta aluillaan. Arvatkaapas missä olen tänä iltana?
Talviloma meni aurinkoisesti Vuokatin rinteillä ja, ylläri-pylläri, laduilla. Harhauduin Sotkamossa Piipposen Intersporttiin ja käteen tarttui Salomonin 8X -luistelusuksipaketti. Hienosti kulkevat, ei käy valittaminen. Kolmen päivän aikana kertyi taivalta noin 30km ja intoa täynnä kotipuoleen lähiladut mielessä. Vaikka lämpölukemat täällä etelämmässä ovatkin hiihtoa ajatellen vähemmän suosiolliset, illalla on onneksi vielä muutama pakkasaste mittarissa. Ja täytyyhän ne käyttää hyväksi.
Eilen tuli käytyä paikallisella lähipurkkarilla iltavedolla Stam1nan tahdissa. Mittaa tälle hairahdukselle tuli 7,8km (3 X 2,6) ja aikaa kului arviolta 35 minuuttia (Viimeinen atlantis, kappaleet 1-9). Purkkari oli kaiken kaikkiaan todella hyvässä kunnossa, eikä valitettavaa juurikaan löydy. Takakaaren ylämäessä oli hieman jäistä siivua, mutta siitä en viitsi edes mainita, koska eletään jo näin myöhäistä kevättä. Lähtiessäni huomasin ilokseni, että purtsi on valaistu klo 22 asti, joten tässähän on kausi vasta aluillaan. Arvatkaapas missä olen tänä iltana?
Keväthangilla lipsumista
Tauko on ohi kaikessa tiedostamattumuudessaan ja hiljaiselon täällä (toivottavasti) päättyy. Alkuvuosi on mennyt yhdessä hujauksessa ja säpinää riittää pitkin kevättäkin. Tässä pieni kertaus 2010 tapahtumista tähän mennessä:
No enpä muista tai kehtaa enempää tuohon listaan laittaa. Pääpiirteissä homma menee siis kohti parempaa ja terveellisempää elämää. Vanhat pahat tavat istuvat kuitenkin tiukassa ja lipsuntaa on silloin tällöin. Muutosvastarintaa se vain on. Ja itsekurin puutetta. Suunta on kuitenkin oikea.
Eilen tuli tehtyä niinkin typeriä kuin, että ilmoittauduin toukokuussa järjestettävään Helsinki City Runiin (myöh. HCR). Tavoiteajan sovitin kahteen(2) tuntiin, joka pitäisi noin kahden kuukauden treenaamisella olla ihan realistinen. Odotettavissa siis taas jonkinlaista tarkempaa tavoiteasetantaa ja treenipäiväkirjaa lähitulevaisuudessa. Suunnitteluhattu päähän ja lenkkitossut jalkaan siis. Hyvää kevättä kaikille!
- Karkkilakkoa on harjoitettu ja siitä on myös lipsuttu,
- Tupakkalakko alkoi vuoden vaihteessa ja siitä on myös lipsuttu,
- Laihdutus-/terveyskuuri alkoi vuoden vaihteessa ja siitä on myös lipsuttu (tulos tällä hetkellä n. -5kg),
- Uimataidon yllättävä oppiminen ja kerran viikossa vähintään kilometri kaakelia nautittu,
- Salibandy maistuu namilta ja olemme mukana kärkitohinoissa,
- Silmät ei mahda pysyä tennispallon mukana.
No enpä muista tai kehtaa enempää tuohon listaan laittaa. Pääpiirteissä homma menee siis kohti parempaa ja terveellisempää elämää. Vanhat pahat tavat istuvat kuitenkin tiukassa ja lipsuntaa on silloin tällöin. Muutosvastarintaa se vain on. Ja itsekurin puutetta. Suunta on kuitenkin oikea.
Eilen tuli tehtyä niinkin typeriä kuin, että ilmoittauduin toukokuussa järjestettävään Helsinki City Runiin (myöh. HCR). Tavoiteajan sovitin kahteen(2) tuntiin, joka pitäisi noin kahden kuukauden treenaamisella olla ihan realistinen. Odotettavissa siis taas jonkinlaista tarkempaa tavoiteasetantaa ja treenipäiväkirjaa lähitulevaisuudessa. Suunnitteluhattu päähän ja lenkkitossut jalkaan siis. Hyvää kevättä kaikille!
Karkkilakko, päivä 8
Joulunalusaika on varmaan surkein ajankohta aloittaa sokerista vieroittautuminen. Jokainen taso mihin voi laskea tavaraa on todennäköisimmin pinottu täyteen erilaisia makeisia. Jokainen postinkantaja mitä maamme päällään kantaa on lykännyt postiluukustani päivittäin vähintään puolen tusinaa mainoslehtistä, joissa lähikauppiaamme käyvät kilpailua suklaisilla sisäänheittotuotteilla. Jokainen näyteikkuna on sullottu täyteen kiiltopaperisia makuherkkuja somistusmielessä, kuuluivatpa ne sitten liikkeen ydintoimintaan tai ei. Kohti hammaslääkärien unelmayhteiskuntaa tiemme vie.
Tästä tulikin mieleeni, että viime viikolla olin myös pitkästä aikaa hammaslääkärissä. Tarkastuskäynnin tulos oli huono, mutta yllättävän hyvä. Jos tuloksen suhteuttaa normaali-ihmisen tai ihanteelliseen reikäkorttiin, en voisi olla tyytyväinen. Mutta kun ottaa huomioon aikaisemmat tuomioni, tulos on ihan jees. Petrattavaa löytyy tietenkin ja käynnistä sai mukavasti lisäpontta karkkilakon pitämiseen.
Noh, lauantaikin oli ja silloin sai luvan kanssa hieman napostella. Napostelu on tässä asiayhteydessä sama kuin 'Syö kunnes tulee paha olo'. Tehtävä suoritettu. Lauantain jälkeen ei ole sokerinnälkä vielä iskenyt, ihme ja kumma. Eikö tämä olekaan tämän vaikeampaa? Toki äkillisiä mielihaluja jouluostoksia tehdessä tulee, mutta nekin menevät ohi kassajonoja mittaillessa. Tyytyväisenä etenemiseen lopetan tällä kertaa tähän.
Tästä tulikin mieleeni, että viime viikolla olin myös pitkästä aikaa hammaslääkärissä. Tarkastuskäynnin tulos oli huono, mutta yllättävän hyvä. Jos tuloksen suhteuttaa normaali-ihmisen tai ihanteelliseen reikäkorttiin, en voisi olla tyytyväinen. Mutta kun ottaa huomioon aikaisemmat tuomioni, tulos on ihan jees. Petrattavaa löytyy tietenkin ja käynnistä sai mukavasti lisäpontta karkkilakon pitämiseen.
Noh, lauantaikin oli ja silloin sai luvan kanssa hieman napostella. Napostelu on tässä asiayhteydessä sama kuin 'Syö kunnes tulee paha olo'. Tehtävä suoritettu. Lauantain jälkeen ei ole sokerinnälkä vielä iskenyt, ihme ja kumma. Eikö tämä olekaan tämän vaikeampaa? Toki äkillisiä mielihaluja jouluostoksia tehdessä tulee, mutta nekin menevät ohi kassajonoja mittaillessa. Tyytyväisenä etenemiseen lopetan tällä kertaa tähän.
Karkkilakko, päivä 3
Hirmu tärinät eilen. Kauppareissu jäi tekemättä ja korvikkeet Siwan hyllyille. Näin mysli ja kaurapuuro saivat näytönpaikkansa ja täytyy myöntää, että he täyttivät tontin hyvin. Joulusuklaat saivat vielä toistaiseksi pysyä kelmussaan.
Tänään olin myös pitkästä aikaa hammaslääkärissä. Mukava täti oli todella vakavana tarkastuksen aikana, mutta tilanne ei ollutkaan niin paha kuin arvelin. Noh, tsemppiä tuli silti lisää rutkasti.
Onneksi huomenna on herkuttelupäivä...
Tänään olin myös pitkästä aikaa hammaslääkärissä. Mukava täti oli todella vakavana tarkastuksen aikana, mutta tilanne ei ollutkaan niin paha kuin arvelin. Noh, tsemppiä tuli silti lisää rutkasti.
Onneksi huomenna on herkuttelupäivä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)